Työaikalakia rikotaan Suomessa surutta – asiantuntijoiden työ valuu vapaa-ajalle

Jos lepäämiseen, perheelle tai muuhun vapaa-aikaan ei varata riittävästi aikaa, palautuminen vaarantuu.

Nimimerkki Perheen yhteinen aika vähissä (HS 24.2.) kiinnitti huomiota todelliseen ongelmaan: asiantuntijoiden työajat ovat jatkuvasti liian pitkiä, työ valuu vapaa-ajalle, ja jaksaminen on usein koetteilla.

Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestö YTN:n tutkimuksen mukaan sen jäsenten työaika on keskimäärin 40,4 tuntia viikossa. Työtä tehdään siis paljon yli sovitun. Valitettavan usein tätä aikaa ei myöskään erikseen korvata mitenkään. Samaan aikaan jaksa­minen on heikentynyt ja uupumisoireet ovat yleistyneet.

Joka kahdeksas kokee työmääränsä jatkuvasti liian suureksi ja joka kymmenes kärsii stressi­oireista. Tämä on liikaa.

Työaikalakia rikotaan asiantuntijoiden kohdalla surutta. Puhe siitä, että ollaan siirrytty tai pitää siirtyä ajan mittaamisesta tulosten mittaamiseen, jättää jaksamisen kysymyksen kokonaan sivuun. Jokaisen, myös asiantuntijoiden, vuorokausi koostuu tunneista. Jos lepäämiseen, perheelle tai muuhun vapaa-aikaan ei varata riittävästi aikaa, palautuminen vaarantuu. Tällöin vaarantuu ennen kaikkea ihmisen jaksaminen mutta ­samalla myös hänen työ­kykynsä.

Työajan mittaamiselle on edelleen paikkansa. Sen ei tarvitse olla jäykkää eikä muodollista. Nykyaika ja nykytekno­logia antavat siihen paljon mahdollisuuksia. Hyvin toteutettuna siitä eivät kärsi edes tulokset.

Kysymys ei ole pelkästään työajasta, vaan työnjaosta ja organisaation tavoitteista tulisi keskustella enemmän. Kun työnjako ja tavoitteet ovat selvempiä, voidaan työtehtäviä ja työaikaa jakaa paremmin niin, että kuormat eivät kasva liian suuriksi.

Valitettavasti ei voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin sen, että suurta osaa yrityksiä ei kiinnosta, miten työntekijät voivat. Jos kiinnostaisi, työaikalakia ei rikottaisi surutta ja sitä kautta vaarannettaisi työntekijän jaksamista.

Petteri Oksa

neuvottelupäällikkö, Ylemmät toimihenkilöt YTN
edunvalvontajohtaja, Insinööriliitto

Mielipidekirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa 26.2.2019